Kilpaurheilun monet kasvot

23.04.2018

  • Moikka kaikki!

    Me ollaan Oulun yliopiston luokanopettajaopiskelijoita ja käymme tällä hetkellä Viesti&Vaikuta kurssia, jonka tiimoilta olemme perehtyneet erilaisiin ilmiöihin. Urheilullisina nuorukaisina valitsimme aiheeksemme Lasten liikuntaharrastusten lopahtaminen kilpaurheilun vuoksi. Aihe on meille kaikille tärkeä ja olemmekin päässeet seuraamaan lähietäisyydeltä erilaisten urheiluseurojen toimintaa.


  • Olemme siis neljän nuoren opettajanalun ryhmä Essi, Elsa, Vilhelmiina ja Sampo. Lajeina meillä on edustettuna muun muassa tanssi, salibandy, maastopyöräily, koripallo ja jääkiekko. Kilpaurheilu on jollakin tapaa ollut aina mukana meidän elämässämme. Nyt kun olemme opiskelemassa opettajaksi, halusimme lähteä tutkimaan etenkin kilpaurheilun vaikutusta lasten hyvinvointiin.


  • Havainnollistamme aihetta esimerkin avulla: 

    Herätyskello soi kuudelta aamulla. Äiti tulee herättelemään väsynyttä Juusoa sängystä. Juuso ei ole saanut nukuttua montaa tuntia viime yönä. Edellispäivän treenit olivat venyneet pitkään ja läksyjä piti tehdä yömyöhään. Valmentaja antoi Juusolle käskyn käydä aamulenkillä ennen koulua. Juuso nousee ja vetää verryttelyasun päälle ja astuu kevätaamuun. Hän juoksee tutun viiden kilometrin lenkin ja käy suihkun kautta äidin kattamaan aamiaispöytään. Kisojen lähestyessä ruokavalioon on kiinnitettä huomiota, joten hän syö aamiaiseksi puuroa.

    Koulussa Juuso saa taas moitteita, koska eilinen päivä meni pitkälti treenatessa eikä hän muistanut harjoitella sanakokeeseen. Tämä alkaa olla jo yleinen käytäntö koulussa. Juusosta tuntuu pahalta, mutta hänellä ei oikein ole keinoja tämän asian korjaamiseen. Juuson elämä on niin täyttä, että koulu tahtoo jäädä alakynteen urheilun vuoksi. Koulupäivä sujuu väsyneissä merkeissä. Juuso ei hirveästi jaksa keskittyä tunneilla vaan ne menee lähinnä nuokkuessa väsyneenä. Koulupäivän jälkeen äiti on laittanut Juusolle ruokaa. Juusolla on tunti aikaa olla kotona vanhempiensa kanssa. Äiti ja isä kyselevät Juuson eilisistä treeneistä samalla kun he alkavat tekemään lähtöä tämän päivän treeneihin.

    Treeneissä Juuso näkee joukkuekavereita, jotka saavat Juuson unohtamaan väsyn ja keskittymään treeneihin. Valmentaja keskeyttää poikien jutustelun ja aloittaa treenit. Kahden tunnin lajitreenit vievät mehut Juusosta ja hän lähtee kotimatkalle odottaen nukkumaan pääsemistä. Kahdeksan aikaan iltatoimien jälkeen Juuso on jo valmis sänkyyn. Hän ajattelee ennen nukahtamista onnistumisiaan treeneissä, mutta ajatus jää kesken kun uni jo yllättää.

    Tämän esimerkin avulla haluamme herätellä teitä ihmisiä urheilun vakavuuden lisääntymiseen. Kilpaurheilu on mielestämme ehdottomasti hyvä juttu, mutta etenkin lapsien kohdalla pitäisi muistaa heidän jaksaminen ja esimerkiksi koulunkäynti. Koulu, vapaa-aika ja harrastukset pitäisi osata suhteuttaa oikeissa mittakaavoissa, että mikään ei sulkisi toista pois. Omien kokemusten perusteella esimerkiksi kolmetoista vuotiaat nuoret haluavat vielä kokeilla erilaisia lajeja, mutta monissa joukkueissa tavoite on tehdä lapsista liian varhain kilpaurheilijoita.

  • Miltä itsestäsi tuntuisi jos sinut laitettaisiin raskaan työpäivän jälkeen treenaamaan vielä useiksi tunneiksi ja kotiin tullessa olisi vielä hoidettavana muutama työasia? Mitä ajatuksia lasten harrastukset ja kilpaurheilu teissä herättää?

  • Heitä alapuolelle kommenttia, mikäli sellaista heräsi. Kommentteja ei julkaista, vaan ne tulevat omaan käyttöön. KIITOS:)


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita